Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

Highway 61 Revisited

Bob Dylan

14

Dylan heittäytyy syvään päähän, ja maailma seuraa mukana.

”I need a dump truck, mama, to unload my head”, Bob Dylan huutaa vuonna 1965 oivaltavan albuminsa puolivälissä. Dylan oli tuolloin epävirallisesti nuorisokulttuurin oma runoilija ja nousevan vastakulttuurin pilkallinen äänitorvi, ja hänellä oli paljon mielen päällä. Hän oli myös uupunut palattuaan vauhdikkaalta brittikiertueelta toukokuussa 1965 ja julkaistuaan viisi albumia kolmessa vuodessa. Eikö hänellä enää ollut sanottavaa, vai eikö hän enää halunnut sanoa mitään?

”Kun olet keskellä muutosta rokkistaraksi ja teet juuri silloin jotakin hieman eri tavalla – ja ihmiset suuttuvat.”

Ondara

Albumin yhdeksällä kappaleella Dylan on saanut tarpeekseen lähes kaikesta. Just Like Tom Thumb’s Blues antaa kyytiä maailman julmuudelle, Ballad of a Thin Man lyttää seurapiirien pinnallisuuden ja It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry kertoo tunteiden kiemuroista. Vietnamin sodan laajentuessa Yhdysvalloissa kuohui ja Dylan painiskeli uuden asemansa kanssa. Kappaleet syntyivätkin kiihkeän mielen syvyyksistä ja sanoittivat ihmisyyden kokemusta laulun muotoon. Näin kuuntelijat saivat tarttumapintaa, kun rock-musiikin kielen ja maiseman murros jatkui reaaliajassa – Highway 61 Revisited -albumilla mutta myös sen johdosta.