Julkean hyvä street rap saa puhtia pilvestä, katkeruudesta ja G-funkista.
The Chronic
Dr. Dre
19
The Chronic saa puhtia yhtä lailla kannabiksesta, katkeruudesta ja G-funkista. Dr. Dre oli takonut alun tälle USA:n länsirannikon hiphop-alagenrelle tarttumalla teinivuosiensa funkahtavimpiin ja kekseliäimpiin soundeihin ja muokkaamalla ne uuteen kuosiin. Ketkä olivatkaan näiden mestariteosten takana? Joukko nuoria ja huikean lahjakkaita MC:itä, jotka kaikki janosivat läpimurtoa ja mainetta – mukaan lukien nuori Snoop Dogg.
”Studiossa oli kireä ilmapiiri. Bloods oli tässä ja Crips tuolla. Mutta se lisäsi luovuutta.”
Dr. Dre
Väkevän marihuanalajikkeen mukaan nimetyllä albumilla on kiivaan kilpailuhenkisiä possebiisejä (Deeez Nuuuts, Stranded on Death Row), eläväisiä kuvauksia nuorten elämästä kaduilla (Let Me Ride, Nuthin’ But a ‘G’ Thang) ja jokunen miete katuelämän vaaroista ja mustien yhteisön keskinäisestä solidaarisuudesta (Lil’ Ghetto Boy, A N***a Witta Gun). Mukana on myös aimo annos naisvihamielisyyttä (Bitches Ain’t Shit jne.). The Chronic -albumi oli kuitenkin tuolloin – ja on yhä – sitä, mistä legendaarinen Death Row Records tulisi tunnetuksi (ja pahamaineiseksi): julkean hyvää street rapia ja monien rap-historian ikimuistoisimpien hahmojen hautomo.