Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

Born to Run

Bruce Springsteen

22

Eeppiset tarinat taipuivat ajattomiksi lauluiksi nuoren The Bossin hyppysissä.

Bruce Springsteen visioi kolmannesta albumistaan laulusarjaa, joka alkaa päivän sarastaessa ja päättyy iltaruskoon. Thunder Road -biisin huuliharppu toimii aamusoittona ja lopetusbiisi Jungleland laskee esiripun. Väliin mahtuu paljon draamaa; Springsteenin eloisat hahmot joutuvat pulaan pimeillä kujilla, joilla he kamppailevat vapaudestaan (tai ainakin vapahduksestaan).

”Yritän aina puhutella omaa aikaani niin kuin parhaiten osaan.”

Bruce Springsteen

Springsteenin kahdella ensimmäisellä albumilla vilisi eeppisiä tarinoita ja rajuja hahmoja. Born to Run -levyllä hän pääsi kuitenkin jyvälle siitä, miten tarinoita voi kertoa tiiviimmin ja sulavammin. Springsteen mainitsi myöhemmin, että levyn nimiraita auttoi häntä puristamaan sanoitusten ja musiikin voiman ja tunteen lyhyempään mutta aivan yhtä toimivaan muotoon. Born to Run on kuin uskaliaampi, mielikuvituksellisempi tulkinta Phil Spectorin wall of sound -tuotantotekniikasta, ja se tuntuu yhtä aikaa riemastuttavalta, riipaisevalta, syvälliseltä ja traagiselta. Albumi oli Springsteenille käännekohta esiintyjänä ja lauluntekijänä.