Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

Homogenic

Björk

45

Teknosta ammentavan innovaation ja upeasti sovitettujen kappaleiden kirjo.

“I’m the hunter/I’ll bring back the goods,” Björk messuaa Homogenic-albumin aavemaisella ja nopealiikkeisellä avausraidalla. Islantilaisen supertähden kolmas albumi aaltoilee teknosta ammentavan innovaation ja upeasti orkestroitujen kappaleiden kudelmana. Sanoitukset tuntuvat aidosti kiihkeiltä: laulaja oli kokenut henkilökohtaisessa elämässään vaikeita asioita. Tämä jännite näkyy esimerkiksi jylhällä, jousipainotteisella Bachelorette-raidalla (”I’m a fountain of blood/In the shape of a girl”) sekä seireenin lailla kutsuvassa Jóga-balladissa, jonka säkeet etsivät pelastusta hädästä ja tunteiden syövereistä.

”Levyä kuunnellessani mietin ensimmäistä kertaa, että kas vain, on olemassa musiikkia ilman genreä.”

Empress Of

Albumi sai pian faneja kaikkialta maailmasta. Thom Yorke kutsui Unravel-kappaletta yhdeksi kauneimmista koskaan kuulemistaan lauluista, ja Radiohead julkaisikin siitä kunnioittavan coverin vuonna 2007. Legendaarinen muotisuunnittelija Alexander McQueen ohjasi Alarm Call -musiikkivideon kuulemma niin suurella innolla, että valmisteli sitä varten 100-sivuisen asiakirjan täynnä omia ideoitaan. Biisiä ja koko Homogenic-levyä pidetään nykyään modernina klassikkona. Levy yhdistää elektronisen ja luonnollisen taiteen unohtumattomalla ja eriskummallisella tavalla, joka pysäyttää kuulijan kuin kuulijan.