Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

Blonde

Frank Ocean

5

Samanaikaisesti massiivinen ja minimalistinen albumi julistaa taiteellisen toisinajattelun ilosanomaa.

channel ORANGE -debyytin ja blond -kakkoskiekon välisen neljän vuoden aikana Frank Ocean raotti verhoa yksityiselämäänsä. Hän kertoi sosiaalisessa mediassa olleensa rakastunut mieheen, mutta kuuluisuuteen hän suhtautui yhtä skeptisesti ja salamyhkäisesti kuin ennenkin. Hän kiusoitteli ajoittain uudella musiikilla ja katosi sitten kuin tuhka tuuleen. Suurten innovaatioiden taakse kätkeytyy kuitenkin valtava työmäärä, ja kun blond julkaistiin 24-tuntisen striimatun performanssitaide-esityksen (Endless) jälkeisenä päivänä ja rajoitetun painoksen Boys Don't Cry -lehden rinnalla, hänen vaitonaisuutensa näyttäytyi ennen kaikkea osana tarkoin harkittua salamyhkäisyyttä. Jopa albumin nimen kirjoitusasun kanssa palloilun voi jälkikäteen nähdä artistin persoonaan kuuluvana ilkikurisena leikittelynä.

Endless soljui polveilevana ambient-taustaraitana Oceanin nikkaroidessa puutöiden parissa, heijastellen arkipäiväisen aherruksen yksinkertaista kauneutta. blond ammensi Endlessin abstrakteista ambient-tunnelmista ja ujutti niihin lisää muotoa. Artisti loi raikkaita harmonioita ja kerronnallista lyyrisyyttä epäsovinnaisin, usein minimalistisin keinoin. Toisen albumin julkaisu mittavan multimediaprojektin muodossa oli riskialtista, mutta artistin itseluottamus oli onnistumisen avain. Se näkyi myös hänen lauluissaan – hänen äänensä on itsevarmempi (Solo) ja hän kaivelee outoja impulssejaan näkyvämmin esiin (mm. Good Guy, Pretty Sweet).

Vaikka tunti kuluu nopeasti blondin 17 raidan parissa, sen ideapaletti on valtavan laaja. Albumi julistaa oman taiteellisen erikoislaatuisuuden ilosanomaa ja luottaa siihen, että yleisö tulee aina artistia vastaan. Ja niinhän se tulikin. Ocean varmisti levyllä asemansa yhtenä sukupolvensa suurimmista artisteista, joka istui ainutlaatuisella tavalla 2010-luvun mutkikkaaseen ja alati muuttuvaan maisemaan.

”Sanon hänelle aina, että pidän [Blonde]sta paljon enemmän kuin channel ORANGEsta – vaikken pidäkään vertailusta. Mutta rakenteen löyhyys, soinnut ja muu kama Blonde-albumilla puhuttelee minua enemmän.”

- Tyler, The Creator