Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

Songs in the Key of Life

Stevie Wonder

6

Kaikkien aikojen tutkiskelevin ja polveilevin soul-albumi.

Oli vuosi 1974 ja Stevie Wonder oli maailman arvostetuin poptähti. Hän kuitenkin harkitsi jättävänsä koko musiikkimaailman. Kun Songs in the Key of Life -albumi julkaistiin paria vuotta myöhemmin, siitä tuli raivokkaan kysynnän ansiosta yksi nopeimmin myyvistä albumeista kautta aikain. Kaikki oli unohdettu ja anteeksi annettu.

Wonder asemoi itsensä hyväntahtoiseksi itsevaltiaaksi omatekoiseen universumiinsa, joka sisälsi melkoisen biisien aarreaitan. Puolitoistatuntinen Songs in the Key of Life on vaivattoman melodinen, monitahoinen ja syvästi henkilökohtainen – ja toisinaan kertakaikkisen omituinen. Suureellisten rock-eeposten aikakautena Wonderin kynästä lähti kaikkien aikojen tutkiskelevin ja polveilevin soul-albumi.

Lähdetään liikkeelle listakärkeen ampaisseista, musiikillisia koukkuja pursuavista Sir Duke- ja I Wish -biiseistä, jotka ovat soineet lukemattomien pippaloiden taustamusiikkina jo vuosikymmenten ajan. Toisesta ääripäästä löytyvät jyrkkään realismiin nojaavat soul-kappaleet, joilla Wonder poistuu parrasvaloista puidakseen nyrkkiä kansalaisoikeusliikkeen ihanteista luopumiselle (Village Ghetto Land ja Pastime Paradise). Wonder kanavoi rakkautensa tytärtään kohtaan Isn’t She Lovely -biisiin, joka on erityisesti isien ja tytärten mieleen.

Songs of the Key of Life -albumin loppusuoralla Wonder tyhjentää tanssilattian viidentoista minuutin gospelvoittoisella discohumulla (As ja Another Star). Albumin kohokohta saattaa kuitenkin löytyä bonusraidalta, joka oli alunperin osa albumin vinyylijulkaisua. Se alkaa avaruuden syövereistä afrofuturistisella Saturn-biisillä, ja viimeisten syntikkasointujen hiipuessa Wonder syöksyy valovuosien takaa suoraan urbaaniin äänimaisemaan, jossa mustat lapset hyppivät leikkikentällä narua. Soundillisesti, kulttuurillisesti ja tunneilmaisultaan Songs in the Key of Life on pelkkää huikeaa biisikokoelmaa suurempi teos – se muodostaa kokonaisen maailmankuvan.