Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

Baduizm

Erykah Badu

64

Tiedostavaa hiphop-soulia kulttuuriselta murroskaudelta.

Underground-piireistä nousi samaan aikaan Soulquarians-kollektiivi, johon kuului Commonin, The Rootsin ja D’Angelon kaltaisia yhteiskunnallisesti tiedostavia hiphop- ja soul-artisteja, mutta vuoden 1997 Baduizm-levy mullisti koko R&B-genren näkymät. 25-vuotiaalla texasilaisella Badulla oli ylivertainen, modernia Billie Holidaytä muistuttava grooven ja jazzahtavan soinnin taju, ja hänen lauluntekotapansa ja soundinsa olivat perustavaa neo soulia.

”Tiesin, että halusin ilmaista itseäni vielä isommin.”

Erykah Badu

Badun musiikki oli hengellistä varsin maanläheisellä tavalla, ja maanläheinen oli hänen tyylinsäkin liehuvine mekkoineen ja huiveineen. Hänen musiikkinsa oli kuitenkin kuin toisesta maailmasta silloinkin, kun hän lauloi jutustelutyyliin jokanaisen huolista joko köyhyyden ikeessä tai yhteiskunnallis-poliittisten paineiden alla – tai kelvottomien rakastajien irstaista puuhista. Vaihtuvaan, verkkaisesti groovaavaan taustabändiin kuuluivat muiden muassa bassolegenda Ron Carter ja tuolloin lähes tuntematon philadelphialaisryhmä The Roots. Yhtenäinen ja lupaava Baduizm asettui afrosentrismin kulttuuriseen murroskohtaan: syntyi mustan musiikin soundillinen punainen lanka, joka kurkotti 30-luvun bluesista 70-luvun jazziin ja orastavan uuden vuosituhannen souliin.