Bristolilaisen bändin esikoisalbumi kehitti trip hopin soundin.
Dummy
Portishead
67
Harva debyyttialbumi on jo alusta asti yhtä joukosta erottuva kuin Portisheadin vuonna 1994 julkaisu Dummy. Sen hidastempoinen, unenomainen soundi tultaisiin myöhemmin tuntemaan trip hoppina. Albumi, joka sai nimensä 70-luvun brittiläisestä tv-draamasta, jossa kuurosta naisesta tulee prostituoitu, on täynnä levyjen kitinää, väriseviä rumpuja ja katkonaista kitarointia, mutta ankkurina toimii laulaja Beth Gibbonsin kristallimainen falsetti ja synkät sanoitukset: ”the blackness, the darkness, forever” (Wandering Star).
”Meidän täytyi uskoa ideoihimme ja olla vahvoja sen suhteen, mitä teimme ja mitä emme halunneet tehdä.”
Geoff Barrow
Portishead
Levyn kohokohtiin lukeutuvat kappaleet Sour Times ja Glory Box, jotka tuudittavat kuulijan elokuvallisten jousien, rapeiden rumpugroovien ja Gibbonsin samettisen äänen transsiin. Tätä soundia seurasivat monet aikalaiset, kuten Morcheeba, Mono ja Sneaker Pimps, ja jotkut pitivätkin Dummya harhaanjohtavasti rauhoittavana musiikkina. Älä anna tämän hämätä – albumi voi samalla rentouttaa ja häiritä kuulijaansa loistokkaalla epämukavuudellaan. Dummy on levy yön kulkijoille, aina ja kaikkialla.