Fagenin ja Beckerin mestariteos on täynnä traagista romantiikkaa.
Aja
Steely Dan
73
Donald Fagenin ja Walter Beckerin suhtautuminen levytysprosessiin oli muuttunut. Tietty ryhmä ei enää soittanut biisisettiä alusta loppuun, vaan prosessi oli pikemminkin palapeli, jossa useampi soittaja kokeili samaa osaa kunnes sopiva yhdistelmä löytyi. Tämä toistui biisistä toiseen. Niin hiottu kuin prosessi olikin, Aja-levyllä Steely Dan kuulosti mutkattomammalta kuin koskaan. Josie on R&B-henkinen biisi, Black Cow’ssa on rytmiä ja groovea ja Peg kuulostaa aidolta dance-musiikilta, eikä aiheeseen liittyvältä väitöskirjalta.
”Steely Dan on sellainen yhtye, että jos kuulet kappaleen josta pidät, mutta et tiedä kenen se on – se on Steely Danin.”
Mayer Hawthorne
1970-luvun kalifornialaisen popin usvaisessa ilmapiirissä Fagen ja Becker vaikuttivat R&B:tä ja jazzia äidinmaidossaan imeneiltä newyorkilaisilta hipstereiltä. Aja oli kuitenkin ensimmäinen levy, jonka musiikista tämä identiteetti vahvasti välittyi. Vaikka kiehtovia hahmoja on levyllä runsaasti, Steely Danin traaginen romanttisuus henkilöityy parhaiten Deacon Blues -biisin lähiökundiin, joka haaveilee saksofonin soittamisesta – ja kuolee sitten auto-onnettomuudessa juotuaan itsensä humalaan. Hän on toki hylkiö, mutta ainakin hänellä oli vahva usko johonkin.