Gospel, sisu ja sulokkuus ovat hiphop-soulin kuningattaren ainesosia.
My Life
Mary J. Blige
86
Mary J. Blige – tuleva hiphop-soulin kuningatar – oli valanut ensimmäiseen What’s the 411? -albumiinsa päiväkirjamaista R&B-tulkintaa ja nuorekasta hiphop-fiilistä. Seuraava levy oli hänen uransa kannalta ratkaiseva My Life (1994), jolla 23-vuotias artisti tarttui yhä henkilökohtaisempiin aiheisiin: masennukseen, huume- ja alkoholiongelmiin, sydänsuruun ja kotiväkivallan kokemuksiin sekä henkiseen lujuuteen, joka kannatteli häntä kaiken yli. Samalla hän yritti hahmottaa huimaavan nopeaa nousuaan Yonkersin lähiön tornitaloista supertähteyteen.
Bad Boy Recordsin Hitmen-tuotantotiimin jäsen Chucky Thompson terästi biittejä funk-sampleilla ja kaduilla soineilla hiteillä, kun taas Blige toi musiikkiin säväyksen gospel-henkistä sisua ja sulokkuutta. Tyyli puhkesi kukkaan hurmaavalla My Life -biisillä, joka sämplää Roy Ayersin Everybody Loves the Sunshine -kappaletta melankolian ja orastavan toivon sävyin. Albumin päämäärä paljastuu kuitenkin päätösraidalla: ”All I really want is to be happy”, Blige lauloi Curtis Mayfieldin You’re So Good to Me -biisistä napatun mainion bassoriffin päälle. ”I don’t wanna have to worry about nothin’ no more.”
”Yritin parantua. Kävin läpi silkkaa helvettiä. Ja kun julkaisin tämän albumin, siitä syntyi uusi liike.”
Mary J. Blige