Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

ASTROWORLD

Travis Scott

98

Osta lippu ja hyppää kyytiin.

ASTROWORLD-albumi sai nimensä Travis Scottin kotikaupungissa Houstonissa sijainneen, nyt jo suljetun Six Flags -huvipuiston mukaan. Albumi lupaa samaa kuin huvipuistokin: hengästyttäviä nousuja, äkillisiä laskuja ja kunnon väristyksiä selkäpiissä. Tärkeintä lienee, että tämä räppäri ja huipputuottaja ottaa kolmannelle sooloalbumilleen uskaliaasti mukaan monipuolisen joukon musiikin, laulun ja tuottamisen suurnimiä ja nousevia tähtiä. Näin hän onnistuu brändäämään itsensä huvipuiston parhaaksi vetonaulaksi.

Scott toteaa STARGAZING-avausraidalla: ”Psychedelics got me going crazy”. Muu albumi on siitä vankka todiste: SICKO MODE -biisissä biitti vaihtuu moneen otteeseen ja Drake vaikenee kesken säkeistön, joten meno on kuin tivolissa ikään. Muita näkemisen arvoisia sivunäytöksiä ovat huuliharppua soittava Stevie Wonder, hyräilevä James Blake, teatraalisesti tunteileva The Weeknd sekä kitarallaan armottomasti tiluttava Kevin Parker Tame Impala -yhtyeestä. Varsinaisia vetonauloja ovat silti Scott itse sekä hänen elämänsä ja ainutlaatuinen visionsa.