Sukupolvensa suurin jättää lähtemättömän jäljen hiphopiin.
The Miseducation of Lauryn Hill
Lauryn Hill
1
Lauryn Hillin ensimmäinen – ja ainoa – sooloalbumi oli järisyttävä tapaus vuonna 1998. Se oli häikäisevän tunteikas ja vilpitön katselmus paitsi yhteen aikakauden suurimmista tähdistä, myös tuohon aikakauteen itseensä. Vuosikymmeniä myöhemmin The Miseducation of Lauryn Hill on yhä mullistava teos, jolla huippulahjakas Hill räppää luomisvoimansa täysin hallitsevan naisen raivokkaalla itseluottamuksella. Lisäksi hän laulaa soul-musiikin kaanoniin istuvin, runsain gospel-sävyin. Levy heijastaa sisäisiä syvyyksiä aikana, jolloin mustia naisia kuvattiin tyypillisesti yksiulotteisina arkkityyppeinä. Hillin valovoimainen opus kertaa elämän huippuhetkiä ja takaiskuja, ja hän esittää sen vilpittömästi ja tarkkanäköisesti niin, että teos ylevöityy pelkästä albumista yleismaailmalliseksi olemassaolon ylistykseksi. Hill oli niin sisukas ja vahva, että yhä uudet musiikkisukupolvet löytävät albumin, jonka musiikillista ja lyyristä taidokkuutta ja vilpittömyyttä ei vieläkään ole pystytty toisintamaan.
Miseducation on taottu tunteen palolla. Hill oli ollut seitsemän vuotta poliittisesti kantaaottavan, kriitikkojen ylistämän newjerseyläisen hiphop-trio Fugeesin laulajana. Kun myrskyisä suhde bändikaveri Wyclef Jeanin kanssa päättyi, hän päätti dokumentoida suurten elämänmuutosten ajanjakson, johon kuului myös tämän lukioajoista yhtä pitäneen ryhmän hajoaminen. Raunioista nousi uusi alku. Hill löysi inspiraationsa muun muassa raskauden tuomista fyysisistä ja henkisistä muutoksista sekä hänen ja Rohan Marleyn ensimmäisen yhteisen lapsen Zionin syntymästä, ja samalla hän haki johdatusta syvästä hengellisyydestään. Näistä elämän risteyskohdista syntyi yksi raa’an tunteikas rap-taiteen merkkiteos, joka näytti Hillin ainutlaatuisen lahjakkuuden koko maailmalle.
Miseducation-levyn avausraidalla Lauryn Hill loistaa poissaolollaan opettajan pitämässä nimenhuudossa. Se kertoo levyn teemasta: nämä opit voi sisäistää vain omien elämänkokemusten kautta. Punoessaan biiseihinsä kivuliaita kuitteja ex-rakastajalleen (jonka oletettiin tuolloin olleen Wyclef Jean) hän loi uudet raamit rankan räppäämisen ja runsaiden R&B-harmonioiden fuusiolle aikana, jolloin nämä genret pidettiin jyrkästi erillään. (Vielä kolme vuotta Method Manin ja Mary J. Bligen All I Need -remixin jälkeenkin hardcore-rap oli yhä naisvihan temmellyskenttä, kun taas R&B:tä pidettiin pehmeämpänä ja feminiinisempänä genrenä.) Miseducation toi keskiöön nuoren naisen näkökulman, kapinahengen ja epävarmuudet samalla, kun hiphop-listojen kärjessä komeilivat hypermaskuliiniset mieskuvat. Albumi toimi myös kurkistusikkunana valtavirtamusiikkiin, jossa edelleen usein vähäteltiin hiphopin musiikillisia saavutuksia.
Albumi levytettiin osaksi Bob Marleyn kotona Hope Roadilla, Jamaikalla. Hillin idea oli jatkaa tätä perintöä levyn kansikuvassa, joka heijastaa The Wailersin Rastaman Vibration -albumin kantta. Biisien ydin ja niiden pitkäikäisyyden avain piilee klassisessa motown/stax-soundissa, joka korostaa Hillin loistavaa äänenkäyttöä. Moniulotteinen Doo Wop (That Thing) -kappale voitti kaksi Hillin yhteensä viidestä Grammy-palkinnosta vuonna 1999. Se todisti hänen soundinsa raikkauden ja näytti, miten hänen musiikkinsa puhutteli hiphop-sukupolven orastavaa feminismiä.
Miseducationin kappaleista kuultava haavoittuvuus nostetaan usein esiin, mutta Hillin huolenaiheet ja kyvyt ovat monitahoisia. Hill oli opiskellut historiaa Columbia Universityssä, ja hän pureutuikin varhaisvuosiinsa New Jerseyn Newarkissa sosiopoliittisesti tarkkanäköisellä, mutta hienovaraisella otteella (Every Ghetto, Every City, jossa kuullaan historialtaan kiehtovan Brooklyn Pilgrim Church -kirkon musiikkijohtaja Loris Holland soittamassa klavinettia). Lisäksi hän pohdiskeli osattomana kasvamisen vaikutuksia ihmiseen (Everything is Everything, jonka klassisen 70-luvun soul-soundin taustalta löytyy tuolloin tuntematon pianisti John Legend).
Miseducation osoittaa myös, että tie vapauteen voi avautua puhtain aikein ja vilpittömin tuntein. Kuten Hill räppää poliittisesti latautuneella kappaleella Everything is Everything; ”My practice extending across the atlas/I begat this”, hän uhoaa omaa vaikutusvaltaansa. Hän oli ja on edelleen aikakautensa suuri lahjakkuus, jonka luomisvimma ja innovatiivisuus häikäisevät yhä vuosikymmenien jälkeenkin. Artistit takovat pitkiä musiikkiuria toivoen, että heidän tuotantonsa muovaisi vallitsevaa kulttuuria ja heidän nimensä jäisivät elämään musiikin kaanoniin. Lauryn Hill onnistui siinä yhdellä albumilla.
”On mielenkiintoista ja ainutlaatuista, että albumi on yhtä aikaa ajaton ja eräänlainen ihmiselämän soundtrack. Jokainen kuuntelukerta tuntuu aina ensimmäiseltä, ja albumi koskettaa uudella tapaa ja tulee vastaan uusissa elämäntilanteissa. Jos onnistuu tekemään sellaisen albumin eikä mitään muuta, se on kaiken huippu.”
Dua Lipa