Apple Musicin 100 parasta albumia

Tämä on albumin @@album_name@@ kansikuva artistilta @@artist_name@@.

21

Adele

15

Adelen vahva ääni ja tunteen palo tekivät levystä 2000-luvun suurteoksen.

Kun Adele alkoi kynäillä jatkoa debyyttialbumilleen 19 (2008), inspiraatiota ei tahtonut löytyä mistään, kunnes hänen parisuhteensa kariutui. Jo vuorokauden sisällä erosta hän oli tehnyt myrskyisän tunteikkaan Rolling in the Deep -kappaleen tuottaja Paul Epworthin kanssa. Kappaleesta tulisi hänen kakkosalbuminsa 21 avausraita ja yksi vuoden 2011 menestyssingleistä. Kappale oli moniulotteinen muotokuva nuoren naisen sydänsuruista, ja Adelen vahva altto pääsi siinä oikeuksiinsa.

”Se oli niin suurta ja niin monet ihmiset ottivat sen osaksi elämäänsä. En saavuta vastaavaa enää koskaan, ja se ei haittaa.”

Adele

19-albumilla Adele vakiinnutti asemansa 2000-luvun brittiläisten R&B-vaikutteisten laulajien joukossa Amy Winehousen ja Duffyn rinnalla. 21 kuitenkin toi hänen soundiinsa uusia ulottuvuuksia, ja hän lainaili ideoita countrysta, rockista, gospelista ja modernista popista. Lisäksi hän lauloi lempeän psykedeelisen tulkinnan brittibändi The Curen alakuloisesta Lovesong-biisistä. 21-albumin vetovoima nojasi kuitenkin ennen kaikkea Adelen vahvaan tulkintaan ja tunteen paloon, ja hän osasi myös hyödyntää niitä taitavasti. Hän laittoi kaiken voimansa peliin vain biisin tunneskaalan niin vaatiessa. Lopputuloksena on yksi 2000-luvun merkittävimmistä albumeista, joka on sekä turvapaikka että taisteluhuuto kaikille särkynyttä sydäntä poteville.