Lohduttoman akustisen rockin aaltoa ennakoinut suorasukainen merkkiteos.
After the Gold Rush
Neil Young
81
After the Gold Rush lienee ensimmäinen moninkertaista platinaa myynyt albumi, joka äänitettiin jonkun kellarissa – ja niin aidolta se myös kuulostaa. Young omaksui levyllä tyylin, joka oli hänen tavaramerkkinsä seuraavat 50 vuotta: intuitiivisen, kursailemattoman ja jokseenkin sekasortoisen. Hänen sanoituksensa tuntuivat kuitenkin pureutuvan syvällisempiin luoviin totuuksiin. Kun Young pyysi teini-ikäistä kitaravelhoa Nils Lofgrenia soittamaan levyllä pianoa, tämä yritti kieltäytyä, koska ei soitinta tuntenut. Young totesi: hieno juttu – juuri sellaista pianistia etsinkin.
Kun 60-luvulla vallinnut optimismi hiljalleen hävisi Vietnamin sodan ja ekologisen tuhon tuuliin, Young reagoi ympäristöönsä tuttuun tapaan vetäytymällä tyynempien ja lohduttomampien sävelien pariin (After the Gold Rush). Tätä soundia hyödynsivät myöhemmin monet artistit Elliott Smithistä Bon Iveriin. James Taylor ja Joni Mitchell saivat pitää nokkelat lyriikkansa – Youngin teksteissä ”burning” ja ”turning” sekä ”fly” ja ”sky” saivat rimmata vapaasti.
